found my way out

Huhhuh mikä viikonloppu, ei voi muuta sanoa. Niin paljon kaikkea sekavaa ja asdfghjklöä liian lyhyessä ajassa, pää menee sekaisin ja ajatukset sinkoilee ympäriinsä eikä niistä saa mitään otetta.

Hetken mielijohteesta syntynyt päätös, joka heilautti mua paikoiltani ja sai kyseenalaistamaan, kuinka vakaa oikeestaan edes olen tai olin päätöksessäni salata tämä kaikki kaikilta. Oliko tää nyt sitten fiksua, sen ei tiedä kun Jumala itse. Vaikka mulla ei ollut mitään ahdistusta aiemmin, nyt mulla on kuitenkin valtava helpotus. Toivon, että tän kynnyksen ylittäminen ei jäänyt pelkästään siihen hetkeen, vaan sen positiivinen vaikutus ylettäisi jatkossa pidemmälle. Näköjään Jumalan tiet ovat erittäin, erittäin, erittäin tutkimattomat.

Aiheettomasti vastaanotettu raivokohtaus, tunteet heilahtelee laidasta laitaan. Vihasta loukkaantumiseen, kostonhimosta jopa sääliin. Kohtuuton, törkeä, asiaton paskapää. Ei enää mitään sanottavaa, itkut itketty ja riidat riidelty. Ja silti luulin että niin oli ennenkin. Poissa sydämestä, poissa mielestä, poissa elämästä.

Toisaalla sekavia fiiliksiä, mitä se tuntee mua kohtaan, mitä mä tunnen sitä kohtaan?? Mitä tästä tulee, tuleeko mitään? Apuapuapua.

Tän kaiken keskellä, takana, mielessä, sydämessä: rauha ja Jumala.

Mulla ei muuten ole mitään sellaista vastaan jos joku ei halua kuulla Sanaa tai torjuu Jumalan, mutta tän yhden asian takia mä toivon, että kaikilla olis usko. Vaikka elämä heittelee ja kolhii, vaikka Jumala ei ota aina vastaan kun horjut, silti sulla on sydämessä ja sielussa usko parempaan, tieto siitä että aina, aina sä voit nousta tulesta makaamasta ja lähteä ylöspäin, etkä sä ole koskaan yksin. Se rauha, mikä kaiken sen pinnan myrskyjen, sateen ja tuulen alla merenpohjassa on, on jotain mitä kaikki tarvitsee elämäänsä.