Blogi on hiljennyt merkittävästi tässä viime kuukauden aikana(?), josta pahoitteluni teille harvoille jotka tätä enää lukevat. Syy siihen on aika selvä: mun ahdistus uskon salailemisen kanssa on vähentynyt huomattavasti.
Seurustelen taas, tällä kertaa sellaisen ihmisen kanssa jolle tiedän 100% varmasti voivani kertoa uskostani. <3
Itse asiassa poikaystäväni on jo kerran kysynyt mun kantaa uskoon ja kirkkoon, mutta oltiin silloin porukassa, joten jäädyin siin tilanteessa ja vastasin vaan jotain epämääräistä "emmäoikeintiijä" -tyyliin. Aion kumminkin ihan satavarmasti kertoa jossain vaiheessa koska hän ei ainakaan suhtaudu uskoviin pilkkaavasti tai halveksivasti kuten tässä asiassa suhteellisen junttimainen eksäni.
Musta niin tuntuu että tää on mun rukousvastaus, Jumalalla oli niin hyvä syy meidän eroon että se saisi antaa mulle jotain paljon parempaa kuin mitä mulla silloin oli. Rukoilin pelastusta ja parannusta mun vanhalle parisuhteelle, kun en tajunnu että en ansaitse niin huonoa kohtelua keneltäkään. Nyt saan kiittää Jumalaa mun uudesta suhteesta ja oon taas nähnyt, kuinka Häneen tukeutumalla kaikki voi muuttua paremmaksi.
Kun oon tunnustanut mun uskon, aion seuraavaks mennä nuorteniltaan joku päivä, mulla on ollu niitä jo niin ikävä!!
Kiitos Jumala kaikesta. Varjele ja anna paaaljon siukkuja mun parisuhteelle ja kaikille meille ja anna tän vuoden Hope-tapahtumasta tulla ihan mieletön! Jos tää käännekohta nun elämässä merkitsee tän blogin loppua, niin olkoon niin. Jos innostun bloggaamaan vielä entistä enemmän, hyvä sekin.
Otsikko tulee tosiaan Hope-tapahtumasta, jossa on nyt tänä viikonloppunakin monia mun kavereita. Sekä siitä, kuinka oon nyt mitä ihmeellisimmällä tavalla saanut kokea niiden kolmen tärkeimmän sanoista vielä sen kokematta jääneen: TOIVON.
lauantai 29. syyskuuta 2012
lauantai 25. elokuuta 2012
lost and insecure, you found me
Tää nyt ei oikeastaan liity mitenkään mun tämänhetkisiin fiiliksiin :), mutta ajattelin jakaa tän loistobiisin teidän kanssa koska tää vaan on niiin paras! The Fraylla ei oo mun tietääkseni mitään yhteyttä gospelmusaan, mutta tää on mieletön.
I found God on the corner of 1st and Amistad
Where the West was all but won
All alone, smoking his last cigarette
I said, "Where you been?" He said, "Ask anything"
Where were you when everything was falling apart?
All my days were spent by the telephone that never rang
And all I needed was a call that never came
To the corner of 1st and Amistad
Lost and insecure, you found me, you found me
Lying on the floor surrounded, surrounded
Why'd you have to wait? Where were you? Where were you?
Just a little late, you found me, you found me
But in the end everyone ends up alone
Losing her, the only one who's ever known
Who I am, who I'm not and who I wanna be
No way to know how long she will be next to me
Lost and insecure, you found me, you found me
Lying on the floor surrounded, surrounded
Why'd you have to wait? Where were you? Where were you?
Just a little late, you found me, you found me!
The early morning, the city breaks
And I've been calling for years and years and years and years
And you never left me no messages
You never sent me no letters
You got some kind of nerve taking all I want!
Lost and insecure, you found me, you found me
Lying on the floor, where were you? Where were you?
Lost and insecure, you found me, you found me
Lying on the floor surrounded, surrounded
Why'd you have to wait? Where were you? Where were you?
Just a little late, you found me, you found me!
Why'd you have to wait to find me, to find me?
Niin ja tälleen by the way. Menneisyys kulkee aina meidän mukana, se pitää hyväksyä osaksi itseä. Mutta se ei saa estää meitä menemästä eteenpäin ja tekemään uusia muistoja. Ja mua kaduttaisi niin paljon enemmän, jos antaisin tilaisuuden päästä käsistä vaan siks, että pelottaa, kun tulevaisuutta ei voi tietää. :)
I found God on the corner of 1st and Amistad
Where the West was all but won
All alone, smoking his last cigarette
I said, "Where you been?" He said, "Ask anything"
Where were you when everything was falling apart?
All my days were spent by the telephone that never rang
And all I needed was a call that never came
To the corner of 1st and Amistad
Lost and insecure, you found me, you found me
Lying on the floor surrounded, surrounded
Why'd you have to wait? Where were you? Where were you?
Just a little late, you found me, you found me
But in the end everyone ends up alone
Losing her, the only one who's ever known
Who I am, who I'm not and who I wanna be
No way to know how long she will be next to me
Lost and insecure, you found me, you found me
Lying on the floor surrounded, surrounded
Why'd you have to wait? Where were you? Where were you?
Just a little late, you found me, you found me!
The early morning, the city breaks
And I've been calling for years and years and years and years
And you never left me no messages
You never sent me no letters
You got some kind of nerve taking all I want!
Lost and insecure, you found me, you found me
Lying on the floor, where were you? Where were you?
Lost and insecure, you found me, you found me
Lying on the floor surrounded, surrounded
Why'd you have to wait? Where were you? Where were you?
Just a little late, you found me, you found me!
Why'd you have to wait to find me, to find me?
Niin ja tälleen by the way. Menneisyys kulkee aina meidän mukana, se pitää hyväksyä osaksi itseä. Mutta se ei saa estää meitä menemästä eteenpäin ja tekemään uusia muistoja. Ja mua kaduttaisi niin paljon enemmän, jos antaisin tilaisuuden päästä käsistä vaan siks, että pelottaa, kun tulevaisuutta ei voi tietää. :)
sunnuntai 19. elokuuta 2012
this is what I thought I wanted
Luulitteko, että tämä on uskonvakaumuksestani ja sen piilottelusta kertova blogi? Niin minäkin, kunnes tuli kesä ja julkisesta päiväkirjastani on tullut ihmissuhdeanalyysien ja mieshuolieni temmellyskenttä, jossa koitan kovasti muuttaa siis mitä se ajattelee musta tykkääköhän se musta mitä mun nyt pitäis tehdä iiik -tyyppisen teinikriisin uskonnolliseen kontekstiin ja kirjoitella luontevasti jumalasuhteestani ja elämäni mieskiemuroista samoissa kappaleissa. Mikäli kaipaat tällä hetkellä vain uskonnollista paatosta ja Jumalalle omistautumista, skippaa tämä (koko blogi). Ehkä pitää alkaa hyväksyä se, että mulla ei sittenkään ole niin paljon tarvetta avautua uskosta kuin vaan avautua yleisesti. Anonyymin Delilan seikkailut miesten maailmassa, osa tieskuinkamones, s'il vous plaît.
Oon aina ollut ihminen, joka haluaa pysyvän parisuhteen eikä löydä sinkkuelämästä mitään hauskaa. Jatkuva miehen metsästäminen on tehnyt elämästä kaikkea muuta kuin tylsää: avannut silmät tunnistamaan sellaiset kusipäät, jotka haluavat sinusta viihdettä yhdeksi illaksi, näyttänyt minulle, ettei koko mieslaji ole täysin toivoton; tuonut perhosia vatsanpohjaan ja hymyn huulille, samoin kuin itkun kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Kuinkakohan monta kertaa oonkaan itkenyt miesten takia? Kävellyt koulusta kotiin ja alkanyt yhtäkkiä itkeä keskellä kaunista talvimaisemaa, kun siihen tekstariin ei koskaan tullut vastausta? Lyyhistynyt keskelle katua tajutessani, että en saa enää takaisin sitä, minkä joskus halusin? Tärissyt työpaikan vessassa shokissa, kykenemättä edes itkemään. Ja joka kerta olen kasannut itseni ylös ja jatkanut eteenpäin. En osaa kuvitella, millaista elämäni olisi ilman edes jotain ihastusta. Oon ollut tässä muutaman vuoden aikana maksimissaan viikon tai pari olematta ihastunut kehenkään sinkkuna. En vaan osaa.
Sitten, vastaan kävelee joku, joka edustaa suunnilleen kaikkea, mitä olet aina halunnut. Luotettava, vakaa, rehellinen, hauska, huumorintajuinen, vakaa, turvallinen, söpö, romanttinen.
Ja nyt katsoessani itseäni peilistä en enää tiedä onko se ihminen kaikkea mitä haluan, vai kaikkea mitä luulin haluavani. Koska nyt ahdistaa ja aivan vitusti.
Toinen puoli huutaa, mitä sä oikein mietit? Se on ihan hulluna suhun, se on just sellainen mitä oot aina halunnut. Ota kiinni ja älä päästä menemään. Siinä sulle jotain vakaata ja pysyvää!
Toinen puoli huutaa, älä hätiköi, älä kiellä negatiivisia fiiliksiä. Mitä jos sä et haluakaan just tätä ihmistä, vaan ylipäätään jonkun ihmisen? Mitä jos nyt olisi oikeasti sun aika pysytellä sinkkuna ja säätää kevyesti, pinnallisesti eri ihmisten kanssa ennen kun taas haluat jossain vaiheessa vakiintua?
En tiedä, mitä teen. Ystävät on jälleen one of God's greatest gifts, neuvoivat ottamaan pienen aikalisän ja katsomaan mitä etäisyys tekee mun tunteille. Ja tietenkin mulla on aina Jumala, voin rukoilla selvyyttä mun tunteisiin ja luottaa siihen että kaikki järjestyy taas kerran.
Yllä oleva Tyrone Wellsin biisi Sink or swim kuvaa mun tunteita nyt just ihan täydellisesti.
Caught in the middle of a crossfire
Lost my balance on a high wire
Trying to figure out what to do
Pushed to the edge of my reason
Everywhere around me it's treason
I don't want to do that to you
Kamikaze airplanes in the sky
Are we going down or will we fly?
This could be a shipwreck on the shore
Or we could sail away forevermore
This time it's sink or swim, sink or swim
Hearing the song in your laughter
A melody I chase after
No one else has done this to me
Kamikaze airplanes in the sky
Are we going down or will we fly?
This could be a shipwreck on the shore
Or we could sail away forevermore
This time it's sink or swim, sink or swim
Take a deep breath
No more time left
This is what I thought I wanted
Why am I afraid?
Kamikaze airplanes in the sky
Are we going down or will we fly?
This could be a shipwreck on the shore
Or we could sail away forevermore
This time it's sink or swim, sink or swim
Oon aina ollut ihminen, joka haluaa pysyvän parisuhteen eikä löydä sinkkuelämästä mitään hauskaa. Jatkuva miehen metsästäminen on tehnyt elämästä kaikkea muuta kuin tylsää: avannut silmät tunnistamaan sellaiset kusipäät, jotka haluavat sinusta viihdettä yhdeksi illaksi, näyttänyt minulle, ettei koko mieslaji ole täysin toivoton; tuonut perhosia vatsanpohjaan ja hymyn huulille, samoin kuin itkun kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Kuinkakohan monta kertaa oonkaan itkenyt miesten takia? Kävellyt koulusta kotiin ja alkanyt yhtäkkiä itkeä keskellä kaunista talvimaisemaa, kun siihen tekstariin ei koskaan tullut vastausta? Lyyhistynyt keskelle katua tajutessani, että en saa enää takaisin sitä, minkä joskus halusin? Tärissyt työpaikan vessassa shokissa, kykenemättä edes itkemään. Ja joka kerta olen kasannut itseni ylös ja jatkanut eteenpäin. En osaa kuvitella, millaista elämäni olisi ilman edes jotain ihastusta. Oon ollut tässä muutaman vuoden aikana maksimissaan viikon tai pari olematta ihastunut kehenkään sinkkuna. En vaan osaa.
Sitten, vastaan kävelee joku, joka edustaa suunnilleen kaikkea, mitä olet aina halunnut. Luotettava, vakaa, rehellinen, hauska, huumorintajuinen, vakaa, turvallinen, söpö, romanttinen.
Ja nyt katsoessani itseäni peilistä en enää tiedä onko se ihminen kaikkea mitä haluan, vai kaikkea mitä luulin haluavani. Koska nyt ahdistaa ja aivan vitusti.
Toinen puoli huutaa, mitä sä oikein mietit? Se on ihan hulluna suhun, se on just sellainen mitä oot aina halunnut. Ota kiinni ja älä päästä menemään. Siinä sulle jotain vakaata ja pysyvää!
Toinen puoli huutaa, älä hätiköi, älä kiellä negatiivisia fiiliksiä. Mitä jos sä et haluakaan just tätä ihmistä, vaan ylipäätään jonkun ihmisen? Mitä jos nyt olisi oikeasti sun aika pysytellä sinkkuna ja säätää kevyesti, pinnallisesti eri ihmisten kanssa ennen kun taas haluat jossain vaiheessa vakiintua?
En tiedä, mitä teen. Ystävät on jälleen one of God's greatest gifts, neuvoivat ottamaan pienen aikalisän ja katsomaan mitä etäisyys tekee mun tunteille. Ja tietenkin mulla on aina Jumala, voin rukoilla selvyyttä mun tunteisiin ja luottaa siihen että kaikki järjestyy taas kerran.
Yllä oleva Tyrone Wellsin biisi Sink or swim kuvaa mun tunteita nyt just ihan täydellisesti.
Caught in the middle of a crossfire
Lost my balance on a high wire
Trying to figure out what to do
Pushed to the edge of my reason
Everywhere around me it's treason
I don't want to do that to you
Kamikaze airplanes in the sky
Are we going down or will we fly?
This could be a shipwreck on the shore
Or we could sail away forevermore
This time it's sink or swim, sink or swim
Hearing the song in your laughter
A melody I chase after
No one else has done this to me
Kamikaze airplanes in the sky
Are we going down or will we fly?
This could be a shipwreck on the shore
Or we could sail away forevermore
This time it's sink or swim, sink or swim
Take a deep breath
No more time left
This is what I thought I wanted
Why am I afraid?
Kamikaze airplanes in the sky
Are we going down or will we fly?
This could be a shipwreck on the shore
Or we could sail away forevermore
This time it's sink or swim, sink or swim
tiistai 7. elokuuta 2012
where the stories begin
Mulla on ollut tosi avartava päivä töissä tänään.
Ensinnäkin tein yhtä julkaisua, johon tarvittiin kuvia, ja sain selailla meidän työpaikan yhteisistä kuvakansioista kuvia, mitä työntekijät on ottaneet reissuillansa Intiassa, Kiinassa, Lähi-idässä, Indonesiassa ja ties missä. Olin tottakai kuullut aiemminkin paljon siitä, kuinka porukka reissaa siellä käytännön kenttätyössä ja tekee työtä evankeliumin ja toivon levittämiseksi, mutta wau!! Ne kuvat jotenkin vaan niin konkretisoi mulle sen kaiken, tärähtäneet "lomaotokset" intialaismiehistä roikkumassa täyteen ahdetun bussin kyljessä, pikkulapsista aamupissalla junanraiteen vieressä, ylpeistä naisista lapsikatraansa keskellä tai meidän suomalaisista työntekijöistä, mun työkavereista, saarnaamassa paikallisissa kirkoissa. Mulle tuli tunne, että me saadaan oikeasti paljon aikaan, eikä tää oo vaan joidenkin kasvottomien ihmismassojen puolesta toimimista. Vaan oikeiden ihmisten.
Juteltiin tänään yhden mun työkaverin kanssa siitä, kuinka lähetyskäskyn toteuttamista ja lähimmäisenrakkautta ei saa sekoittaa keskenään. Me tehdään paljon sellaista työtä, mikä saa lähtöalustansa ainoastaan lähimmäisenrakkaudesta ja auttamisesta, eikä siihen liity käännytystä ollenkaan. Kuinka mieletöntä, että vaan ja ainoastaan Jumalan rakkaus saa työntekijät ja vapaaehtoiset toimimaan hädässä olevien puolesta ilman mitään pakkokäännytystä tai uskonnon tuputtamista! Niin kuin tää viisaampi osapuoli sanoi, tällainen auttaminen saa ihmiset kysymään, mistä tämä rakkaus ja huolenpito kaukaisia ja tuntemattomia ihmisiä kohtaan voikaan tulla, ja näin sana Jumalan armosta kulkee eteenpäin.
Meillä oli myös tosi ajatuksia herättävä vieras käymässä tänään. Suunnilleen 25-vuotias mies oli löytänyt Jumalan ja joutunut hengenvaaraan uskonsa vuoksi. Hänet uhattiin kivittää kotimaassaan Afganistanissa, josta hän joutui pakenemaan henkensä edestä Suomeen. Täällä hänet on kastettu suomalaiseen kirkkokuntaan ja hän on saanut töitä lähetystyön parista, mutta ei ole vielä saanut maahanmuuttoviranomaisilta lupaa jäädä Suomeen pysyvästi. Se mies oli ehkä rohkein koskaan tapaamistani ihmisistä.
Ja tässä vaiheessa mä tajusin, että jossei maahanmuuttolupaa tule, mies todennäköisesti joko tekee itsemurhan (ollut itsetuhoisia ajatuksia koko ajan, kun maahanmuuttoluvasta ei ole mitään varmuutta vielä) tai sitten hän palaa kotimaahansa Afganistaniin, jossa hänet kivitetään kuoliaaksi.
Nyt mä siis pyydän teitä kaikkia, ottakaa tää mies teidän esirukouksiin. Rukoilkaa hänen maahanmuuttolupansa puolesta, jotta hän eläisi ansaitsemansa pitkän ja onnellisen elämän kristittynä ja saisi elää rauhassa Suomessa eikä riistäisi itse henkeään, tai joutuisi kotimaahansa vainottavaksi.
Voin kertoa, että tällaisen pakolaistarinan kuuleminen, ja sen ihmisen kohtaaminen, oikeasti pysäyttää kenet tahansa. Mut se sai rukoilemaan sen miehen puolesta, toivottavasti se saa teidätkin.
Ehkä tän päivän ajatus on se, että tällaiset rohkeat ihmiset, pelastuneet köyhän tuolla jossain kaukana ja vainotut pakolaiset on oikeasti tulevaisuus. Heissä usko leviää ja alkaa vielä elää, samalla kun meidän kulttuuri liukuu uskosta yhä kauemmaksi.
Ensinnäkin tein yhtä julkaisua, johon tarvittiin kuvia, ja sain selailla meidän työpaikan yhteisistä kuvakansioista kuvia, mitä työntekijät on ottaneet reissuillansa Intiassa, Kiinassa, Lähi-idässä, Indonesiassa ja ties missä. Olin tottakai kuullut aiemminkin paljon siitä, kuinka porukka reissaa siellä käytännön kenttätyössä ja tekee työtä evankeliumin ja toivon levittämiseksi, mutta wau!! Ne kuvat jotenkin vaan niin konkretisoi mulle sen kaiken, tärähtäneet "lomaotokset" intialaismiehistä roikkumassa täyteen ahdetun bussin kyljessä, pikkulapsista aamupissalla junanraiteen vieressä, ylpeistä naisista lapsikatraansa keskellä tai meidän suomalaisista työntekijöistä, mun työkavereista, saarnaamassa paikallisissa kirkoissa. Mulle tuli tunne, että me saadaan oikeasti paljon aikaan, eikä tää oo vaan joidenkin kasvottomien ihmismassojen puolesta toimimista. Vaan oikeiden ihmisten.
Juteltiin tänään yhden mun työkaverin kanssa siitä, kuinka lähetyskäskyn toteuttamista ja lähimmäisenrakkautta ei saa sekoittaa keskenään. Me tehdään paljon sellaista työtä, mikä saa lähtöalustansa ainoastaan lähimmäisenrakkaudesta ja auttamisesta, eikä siihen liity käännytystä ollenkaan. Kuinka mieletöntä, että vaan ja ainoastaan Jumalan rakkaus saa työntekijät ja vapaaehtoiset toimimaan hädässä olevien puolesta ilman mitään pakkokäännytystä tai uskonnon tuputtamista! Niin kuin tää viisaampi osapuoli sanoi, tällainen auttaminen saa ihmiset kysymään, mistä tämä rakkaus ja huolenpito kaukaisia ja tuntemattomia ihmisiä kohtaan voikaan tulla, ja näin sana Jumalan armosta kulkee eteenpäin.
Meillä oli myös tosi ajatuksia herättävä vieras käymässä tänään. Suunnilleen 25-vuotias mies oli löytänyt Jumalan ja joutunut hengenvaaraan uskonsa vuoksi. Hänet uhattiin kivittää kotimaassaan Afganistanissa, josta hän joutui pakenemaan henkensä edestä Suomeen. Täällä hänet on kastettu suomalaiseen kirkkokuntaan ja hän on saanut töitä lähetystyön parista, mutta ei ole vielä saanut maahanmuuttoviranomaisilta lupaa jäädä Suomeen pysyvästi. Se mies oli ehkä rohkein koskaan tapaamistani ihmisistä.
Ja tässä vaiheessa mä tajusin, että jossei maahanmuuttolupaa tule, mies todennäköisesti joko tekee itsemurhan (ollut itsetuhoisia ajatuksia koko ajan, kun maahanmuuttoluvasta ei ole mitään varmuutta vielä) tai sitten hän palaa kotimaahansa Afganistaniin, jossa hänet kivitetään kuoliaaksi.
Nyt mä siis pyydän teitä kaikkia, ottakaa tää mies teidän esirukouksiin. Rukoilkaa hänen maahanmuuttolupansa puolesta, jotta hän eläisi ansaitsemansa pitkän ja onnellisen elämän kristittynä ja saisi elää rauhassa Suomessa eikä riistäisi itse henkeään, tai joutuisi kotimaahansa vainottavaksi.
Voin kertoa, että tällaisen pakolaistarinan kuuleminen, ja sen ihmisen kohtaaminen, oikeasti pysäyttää kenet tahansa. Mut se sai rukoilemaan sen miehen puolesta, toivottavasti se saa teidätkin.
Ehkä tän päivän ajatus on se, että tällaiset rohkeat ihmiset, pelastuneet köyhän tuolla jossain kaukana ja vainotut pakolaiset on oikeasti tulevaisuus. Heissä usko leviää ja alkaa vielä elää, samalla kun meidän kulttuuri liukuu uskosta yhä kauemmaksi.
perjantai 3. elokuuta 2012
Mitä sit jos perjantaina oon radalla taas?
Friday friday... Jep, taas on arkipäivien töistä ja huolista selvitty viiden päivän verran ja monille on aika vaihtaa viikonloppumoodiin ja nollata pää perinteiseen tapaan vetämällä perseet, lärvit, överit ja kännit. Käypä tie sitten baariin, kotibileisiin tai kaupungin kesäyöhön, ainoa selvä asia illan aikana on, että kotiin ei lähdetä ennen kuin heikkokuntoisimmat ovat sammuneet kauan aikaa sitten ja baarin portsareidenkin hymy on jo hyytynyt kymmenen promillen kännissä huojuvia asiakkaita ulos heitettäessä. Aamulla voikin sitten buranatokkuroissa selata hämmentyneenä facebookin uusia kaveripyyntöjä ja selata kauhuissaan kaverin iPhonesta löytyviä kuvia illasta. Sekä tietysti vannoa että en enää koskaan ikinä milloinkaan juo alkoholia. Koskaan ikinä milloinkaan tarkoittaa siis ainakin seuraavaa iltapäivää, kunnes ensimmäinen krapulasta toipuva kaveri soittaa, eikä kutsusta voi tietenkään kieltäytyä. Näinhän se menee?
Alkoholin käyttö on yleisellä tasolla ihan hyväksyttävää, tietenkin liikakäyttöä lukuunottamatta. Toisin kuin ehkä luullaan, myös nuorten keskuudessa överiksi vetäviä katsotaan usein pahalla, tai ainakin huolissaan, ja pieni, iloinen hiprakka ilman välikuolemia, muistin menettämistä tai tuskaisaa krapulaa riittää monille oikein hyvin. Alkoholi vapauttaa estoja myös hyvässä mielessä: moniin tärkeisiin ystäviini olen tutustunut pienessä tai vähemmän pienessäkin humalassa, koska pari siideriä yksinkertaisesti rentouttaa ja antaa itsevarmuutta.
Tähän asti on siis kaikki hyvin. Kunnes yhtälöön lisätään usko.
Korostetaan nyt tässä välissä, että mulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä, sanotaanko Raamatussa jotain, mikä käskee raittiuteen tai ei hyväksy alkoholia: sen verran olen kuitenkin uskonnontunneilla ollut hereillä, että kyllä Jeesuksenkin aikaan viinitarjoilua riitti, vaikkei varsinaisesti humaltumistarkoitukseen. Jos ja kun joku teistä on varmasti Raamattunsa lukenut paremmin, niin kertokaa ihmeessä!
Mun mielestä on kuitenkin outoa, kuinka tiukasti suuri osa kristityistä tuntuu suhtautuvan alkoholin käyttöön. Onko se aina jotenkin paheellista, että susta hetken ajaksi tulee vähän iloisempi, nauravampi, rennompi? Onko se väärin Jumalaa kohtaan? Okei, tuskin Raamatussa kuitenkaan lukee että Jumala loi maailman ja perjantaina yökerhon Aadamille ja Eevalle. Mutta Raamattu on kuitenkin 2000 vuotta sitten kirjoitettu, ja vaikka Sana onkin ikuinen, se on kuitenkin ihmisten kirjoittama ja näin aikaan sidottu. Eihän nykyään naistakaan eristetä kuukautisten ajaksi saastaisuuden vuoksi tai lampaita uhrata, jotta Jumala olisi tyytyväinen.
Mua kiinnostaa nyt aivan hirveesti, joten haluan kuulla teidän suhtautumisesta alkoholiin ja perusteluita!! Löytyykö sekä tiukkoja absolutisteja että silloin tällöin alkoholia nauttivia uskovaisia? Ja mikä on kantanne muiden alkoholin käyttöön, tuomitsetteko vai hyväksyttekö?
Kivaa viikonloppua, mä korkkaan omani kaverin pippaloissa tänään illalla :)
Alkoholin käyttö on yleisellä tasolla ihan hyväksyttävää, tietenkin liikakäyttöä lukuunottamatta. Toisin kuin ehkä luullaan, myös nuorten keskuudessa överiksi vetäviä katsotaan usein pahalla, tai ainakin huolissaan, ja pieni, iloinen hiprakka ilman välikuolemia, muistin menettämistä tai tuskaisaa krapulaa riittää monille oikein hyvin. Alkoholi vapauttaa estoja myös hyvässä mielessä: moniin tärkeisiin ystäviini olen tutustunut pienessä tai vähemmän pienessäkin humalassa, koska pari siideriä yksinkertaisesti rentouttaa ja antaa itsevarmuutta.
Tähän asti on siis kaikki hyvin. Kunnes yhtälöön lisätään usko.
Korostetaan nyt tässä välissä, että mulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä, sanotaanko Raamatussa jotain, mikä käskee raittiuteen tai ei hyväksy alkoholia: sen verran olen kuitenkin uskonnontunneilla ollut hereillä, että kyllä Jeesuksenkin aikaan viinitarjoilua riitti, vaikkei varsinaisesti humaltumistarkoitukseen. Jos ja kun joku teistä on varmasti Raamattunsa lukenut paremmin, niin kertokaa ihmeessä!
Mun mielestä on kuitenkin outoa, kuinka tiukasti suuri osa kristityistä tuntuu suhtautuvan alkoholin käyttöön. Onko se aina jotenkin paheellista, että susta hetken ajaksi tulee vähän iloisempi, nauravampi, rennompi? Onko se väärin Jumalaa kohtaan? Okei, tuskin Raamatussa kuitenkaan lukee että Jumala loi maailman ja perjantaina yökerhon Aadamille ja Eevalle. Mutta Raamattu on kuitenkin 2000 vuotta sitten kirjoitettu, ja vaikka Sana onkin ikuinen, se on kuitenkin ihmisten kirjoittama ja näin aikaan sidottu. Eihän nykyään naistakaan eristetä kuukautisten ajaksi saastaisuuden vuoksi tai lampaita uhrata, jotta Jumala olisi tyytyväinen.
Mua kiinnostaa nyt aivan hirveesti, joten haluan kuulla teidän suhtautumisesta alkoholiin ja perusteluita!! Löytyykö sekä tiukkoja absolutisteja että silloin tällöin alkoholia nauttivia uskovaisia? Ja mikä on kantanne muiden alkoholin käyttöön, tuomitsetteko vai hyväksyttekö?
Kivaa viikonloppua, mä korkkaan omani kaverin pippaloissa tänään illalla :)
tiistai 31. heinäkuuta 2012
For I know that the LORD is great, and that our Lord is above all gods
Hyvänmielenpostausjee!!
Tulin vaan ilmoittamaan että:
1) mulla on maailman paras kesätyö, joka oli NIIN johdatusta koska en ees hakenut sinne vaan mulle tarjottiin paikkaa! Tänään tein kaikkee hauskaa ja sain paljon palautetta:) Rakastan saada rakentavaa palautetta, koska haluan olla työssäni hyvä ja kehittyä. Sen lisäksi liimasin jotain kaksi tuntia tarroja rukouskalentereihin ja olin ihan onnessani koska se on niin rentoa ja aivotonta hommaa :D jooo mulla on kristillisessä yrityksessä työ, voisko olla parempaa mulle just nyt?!
2) rukoilin eilen kävelymatkalla, kun mun jalassa oli rakko ja siihen sattui joka kerta sillä jalalla astuessa. Jumala on paras, koska tän mun vienon pyynnön jälkeen mun rakkoon ei enää sattunut niin paljoa! Sitten aloin miettiä, johtuuks kivun väheneminen vaan siitä, että mä uskoin siihen, että se lähtis. Sit aloin miettiä, että onks sillä mitään väliä!!
3) mun tekis kauheesti kirjotella tänne vähän juttusarjaa 10 käskystä ja miten itte ymmärrän ne!:) toivottavasti ehtisin kirjotteleen esim. ens viikolla.
4) toi WWF:n uus mainos missä on ihmiset ja eläimet rinnakkain on ihan HUIPPUIHANA <3
5) mun on jo aika kauan tehny mieli katsoa Elokuu (se suomalainen leffa) uudestaan, koska se on visuaalisesti niiiin hieno :)
6) lakkaan tällä hetkellä kynsiä ja näistä tulee hienoot!
Ei muuta. Siukkuja kaikille!
Tulin vaan ilmoittamaan että:
1) mulla on maailman paras kesätyö, joka oli NIIN johdatusta koska en ees hakenut sinne vaan mulle tarjottiin paikkaa! Tänään tein kaikkee hauskaa ja sain paljon palautetta:) Rakastan saada rakentavaa palautetta, koska haluan olla työssäni hyvä ja kehittyä. Sen lisäksi liimasin jotain kaksi tuntia tarroja rukouskalentereihin ja olin ihan onnessani koska se on niin rentoa ja aivotonta hommaa :D jooo mulla on kristillisessä yrityksessä työ, voisko olla parempaa mulle just nyt?!
2) rukoilin eilen kävelymatkalla, kun mun jalassa oli rakko ja siihen sattui joka kerta sillä jalalla astuessa. Jumala on paras, koska tän mun vienon pyynnön jälkeen mun rakkoon ei enää sattunut niin paljoa! Sitten aloin miettiä, johtuuks kivun väheneminen vaan siitä, että mä uskoin siihen, että se lähtis. Sit aloin miettiä, että onks sillä mitään väliä!!
3) mun tekis kauheesti kirjotella tänne vähän juttusarjaa 10 käskystä ja miten itte ymmärrän ne!:) toivottavasti ehtisin kirjotteleen esim. ens viikolla.
4) toi WWF:n uus mainos missä on ihmiset ja eläimet rinnakkain on ihan HUIPPUIHANA <3
5) mun on jo aika kauan tehny mieli katsoa Elokuu (se suomalainen leffa) uudestaan, koska se on visuaalisesti niiiin hieno :)
6) lakkaan tällä hetkellä kynsiä ja näistä tulee hienoot!
Ei muuta. Siukkuja kaikille!
maanantai 23. heinäkuuta 2012
found my way out
Huhhuh mikä viikonloppu, ei voi muuta sanoa. Niin paljon kaikkea sekavaa ja asdfghjklöä liian lyhyessä ajassa, pää menee sekaisin ja ajatukset sinkoilee ympäriinsä eikä niistä saa mitään otetta.
Hetken mielijohteesta syntynyt päätös, joka heilautti mua paikoiltani ja sai kyseenalaistamaan, kuinka vakaa oikeestaan edes olen tai olin päätöksessäni salata tämä kaikki kaikilta. Oliko tää nyt sitten fiksua, sen ei tiedä kun Jumala itse. Vaikka mulla ei ollut mitään ahdistusta aiemmin, nyt mulla on kuitenkin valtava helpotus. Toivon, että tän kynnyksen ylittäminen ei jäänyt pelkästään siihen hetkeen, vaan sen positiivinen vaikutus ylettäisi jatkossa pidemmälle. Näköjään Jumalan tiet ovat erittäin, erittäin, erittäin tutkimattomat.
Aiheettomasti vastaanotettu raivokohtaus, tunteet heilahtelee laidasta laitaan. Vihasta loukkaantumiseen, kostonhimosta jopa sääliin. Kohtuuton, törkeä, asiaton paskapää. Ei enää mitään sanottavaa, itkut itketty ja riidat riidelty. Ja silti luulin että niin oli ennenkin. Poissa sydämestä, poissa mielestä, poissa elämästä.
Toisaalla sekavia fiiliksiä, mitä se tuntee mua kohtaan, mitä mä tunnen sitä kohtaan?? Mitä tästä tulee, tuleeko mitään? Apuapuapua.
Tän kaiken keskellä, takana, mielessä, sydämessä: rauha ja Jumala.
Mulla ei muuten ole mitään sellaista vastaan jos joku ei halua kuulla Sanaa tai torjuu Jumalan, mutta tän yhden asian takia mä toivon, että kaikilla olis usko. Vaikka elämä heittelee ja kolhii, vaikka Jumala ei ota aina vastaan kun horjut, silti sulla on sydämessä ja sielussa usko parempaan, tieto siitä että aina, aina sä voit nousta tulesta makaamasta ja lähteä ylöspäin, etkä sä ole koskaan yksin. Se rauha, mikä kaiken sen pinnan myrskyjen, sateen ja tuulen alla merenpohjassa on, on jotain mitä kaikki tarvitsee elämäänsä.
Hetken mielijohteesta syntynyt päätös, joka heilautti mua paikoiltani ja sai kyseenalaistamaan, kuinka vakaa oikeestaan edes olen tai olin päätöksessäni salata tämä kaikki kaikilta. Oliko tää nyt sitten fiksua, sen ei tiedä kun Jumala itse. Vaikka mulla ei ollut mitään ahdistusta aiemmin, nyt mulla on kuitenkin valtava helpotus. Toivon, että tän kynnyksen ylittäminen ei jäänyt pelkästään siihen hetkeen, vaan sen positiivinen vaikutus ylettäisi jatkossa pidemmälle. Näköjään Jumalan tiet ovat erittäin, erittäin, erittäin tutkimattomat.
Aiheettomasti vastaanotettu raivokohtaus, tunteet heilahtelee laidasta laitaan. Vihasta loukkaantumiseen, kostonhimosta jopa sääliin. Kohtuuton, törkeä, asiaton paskapää. Ei enää mitään sanottavaa, itkut itketty ja riidat riidelty. Ja silti luulin että niin oli ennenkin. Poissa sydämestä, poissa mielestä, poissa elämästä.
Toisaalla sekavia fiiliksiä, mitä se tuntee mua kohtaan, mitä mä tunnen sitä kohtaan?? Mitä tästä tulee, tuleeko mitään? Apuapuapua.
Tän kaiken keskellä, takana, mielessä, sydämessä: rauha ja Jumala.
Mulla ei muuten ole mitään sellaista vastaan jos joku ei halua kuulla Sanaa tai torjuu Jumalan, mutta tän yhden asian takia mä toivon, että kaikilla olis usko. Vaikka elämä heittelee ja kolhii, vaikka Jumala ei ota aina vastaan kun horjut, silti sulla on sydämessä ja sielussa usko parempaan, tieto siitä että aina, aina sä voit nousta tulesta makaamasta ja lähteä ylöspäin, etkä sä ole koskaan yksin. Se rauha, mikä kaiken sen pinnan myrskyjen, sateen ja tuulen alla merenpohjassa on, on jotain mitä kaikki tarvitsee elämäänsä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)